Vapaapäivä

Friaryssa on lähes koko ajan vieraita. Ihmisiä tulee ja menee. Sunnuntaisin lounaan jälkeen vieraat lähtevät ja tunnelma muuttuu. Aikatauluun tulee pieniä muutoksia ja yhtäkkiä ollaankin perheen kesken. Kappelissa ja ruokasalissa on tilaa. Maanantaina on yhteisön vapaapäivä. Kellot eivät soita rukoushetkeen eivätkä aamiaiselle. Aamiaista toki on ja rukoustakin, mutta annetaan ihmisten nukkua pitkään, jos siltä tuntuu. Aamupäivällä järjestetään kaupunkiretki, vuoroviikoin Dorsetin kreivikunnan pääkaupunkiin Dorchesteriin ja naapurikreivikunnan Somersetin pääkaupunkiin Yeoviliin. Molempiin on vajaan puolen tunnin automatka. Sunnuntai-iltana ilmoitustaululle ilmestyy lappu, johon voi kirjoittaa nimensä, jos haluaa mukaan. "People carrieriin" mahtuu kuskin lisäksi kuusi. Jos lista on jo täynnä, voi silti tulla aamulla parkkipaikalle siinä toivossa, että joku nukkuu pommiin tai muuttaa mielensä. Perillä ehtii olla kaksi ja puoli tuntia. Siinä ajassa ehtii hyvin istua kahvilassa aamiaisella ja tehdä ostoksia. Kotiin palataan juuri sopivasti lounaalle. Kaksi "maanantaimanageria" huolehtii ruoanlaitosta ja kuljetuksista ja he saavat vapaapäivänsä myöhemmin viikolla. Iltapäivällä ehtii vielä kävelylle tai olla vain laiskana. Tiistaina saapuu uusi joukko vieraita ja työviikko alkaa.

Tänään kaupunkiretki suuntasi Dorchesteriin. Vaikka asukkaita siellä on alle 20 000, se on lähes aina vilkkaan näköinen. Niin pieneksi kaupungiksi siellä on hämmästyttävä määrä pieniä, kiinnostavia kauppoja ja kahviloita. Koska Lizzie ja minä olimme molemmat nukkuneet aamiaisen ohi, aloitimme päivän Re-Lovedissa cappucinolla ja pekonivoileivillä. Tämän teehuoneen ja vintagekaupan löysin jo ihan ensimmäisellä matkalla Dorsetiin vuonna 2013. Vietimme tyttäreni kanssa englantilaista rantalomaa Weymouthissa ja teimme yhtenä erityisen tuulisena päivänä retken Dorchesteriin. Tulen aina hyvälle tuulelle jo astuessani Re-Lovedin ovesta sisälle.

Hyvällä säällä South Streetille ilmaantuu torikojuja. Divarin tiski on aina erityisen houkutteleva. Tälläkin kertaa mukaan tuli kaksi kirjaa, puutarha-aiheisia molemmat.

Tämän päivän löydöt kirjatiskillä.

Me yhteisön jäsenet teemme palkatonta työtä. Saamme ylöspidon eli ateriat ja oman huoneen sekä "hammastahnarahaa" aluksi 25 puntaa viikossa. Kuuden kuukauden jälkeen summaa nostetaan 32 puntaan ja yli vuoden täällä viipyneet saavat 50 puntaa viikossa. Hammastahnan, kirjojen ja kahvila-aamiaisten lisäksi minulla kuluu rahaa juna- ja lentolippuihin, lehtiin, kahden puhelimen ylläpitoon ja vaatteisiin. Muutaman paidan olen ostanut charity shopista, jotka myyvät käytettyjä vaatteita edullisesti. Paikatut vaatteet kuuluvat asiaan täällä friaryssa. Alusvaatteita olen ostanut uutena. Usein ostan jotain pientä syötävää itselleni, vaihtelun vuoksi. Omenat ovat miltei ainoita hedelmiä, joita friaryssa tähän aikaan vuodesta on tarjolla, päärynätkin on jo kaikki syöty. Niinpä piipahdan kaupunkimatkan päätteeksi Waitroseen ja ostan granaattiomenan tai mangoviipaleita tai veriappelsiineja.

Tämän päivän löydöt ruokaosastolla.

Hilfield Friary

Yhteispotretti kesällä 2015. Kuvasta puuttuu useita jäseniä ja viisi kuvassa olevista on jo muuttanut pois sekä uusia tullut tilalle. Vain yhdellä veljellä näkyy olevan "virka-asu".

Kukapa olisi uskonut muutama vuosi sitten, että tulisin elämään kommuunissa, vähiten minä itse. Ja vielä uskonnollisessa yhteisössä! Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan. Hilfield Friary on ainutlaatuinen yhteisö. Täällä asuu yhteensä 27 ihmistä, pari kissaa, lehmiä, lampaita, kanoja, possuja ja mehiläisiä. Asukkaista kuusi on fransiskaaniveljiä: Brother Vincent, Br Giles, Br Raymond Christian, Br Samuel, Br Hugh ja Br Kentigern John. He ovat antaneet perinteiset köyhyys-, naimattomuus- ja kuuliaisuuslupaukset. Heillä on ruskeat hupulliset kaavut ja valkoiset köysivyöt. Vyössä on kolme solmua, jotka tarkoittavat Brother Gilesin mukaan "no money, no sex and do as you're told to". Suurin osa maailman fransiskaaneista on roomalaiskatolisia, mutta näiden veljien sääntökunta on anglikaaninen Society of St Francis. Yhteisön jäsenten joukossa on yksi lapsiperhe, yksi pariskunta, nuoria välivuoden viettäjiä ja meitä keski-ikäisiä miehiä ja naisia. Jeesus Kristus on yhteisön elämän keskeinen tekijä ja kaiken toiminnan esikuvana on Assisin Pyhä Fransiskus. Kuulostaa kovin juhlalliselta. Yhdeksässä kuukaudessa elämästä on kuitenkin jo varissut pitkittyneen retriitin tunnelmat ja kaikki on alkanut tuntua ihan normaalilta elämältä. Melkein.

Salaisen Puutarhan krusifiksi

  

Jotta ei olisi ihan liian yksinkertaista ja mutkatonta elämäni täällä, niin minulla on nykyisin on/off-avioliitto. Aviomieheni on 50 vuotta sitten muuttanut Englannista Suomeen ja mieluusti haluaa jäädäkin sinne. Onneksi hän tulee tänne säännöllisesti ja silloin käännän avioliiton taas on-asentoon. Muina aikoina meillä on päivittäin skypetreffit. Juuri tällä viikolla oli se hämmentävä päivä, kun hän kuukauden yhteiselämän jälkeen taas pakkasi reppunsa ja hyppäsi Lontoon junaan ja sieltä kohti kotia. Hämmentävä se on siksi, koska ikävä on kaikkein pahin heti eron alussa. Yhdessä jakamamme huone on tyhjä ja hiljainen, sänky suuri ja autio. Joka kerta huoneeni muuttuu sotkuiseksi kaaokseksi muutamassa päivässä. Sitten viikon parin päästä alan hiljalleen siivoilla ja järjestellä sitä entiselleen. Siitä tulee taas minun huoneeni. Kun on 35 vuotta jakanut elämänsä, aikansa ja tilansa miehen kanssa (no ei aina sen saman), niin omassa huoneessa on oma viehätyksensä, kuten Virginia Woolf hyvin tiesi.

Onneksi on Cecily, jota voi silittää.

Yhteisön elämän tavoitteita on:

• elää yksinkertaista elämää rauhanomaisesti ja nöyrästi keskenämme
• toivottaa vierailijat tervetulleiksi, erityisesti syrjässä elävät ja muukalaiset
• huolehtia ja iloita ympäristöstämme
• tehdä työtä oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta maailmassa
• todistaa Jumalan ihmeellistä anteliaisuutta yhteisessä elämässämme
• jakaa näkyä rauhanomaisesta ja kestävästä elämästä maailmassa
• liittyä koko luomakunnan ylistys- ja kiitoslauluun. 

 Miten tämä kaikki käytännössä toteutuu, siitä kerron tulevissa postauksissa.

Yleisön pyynnöstä

Viimeisten yhdeksän kuukauden aikana minulle esitettyjen kysymysten top 5

1. Mikä sinut oikein toi tänne / vei sinne?
2. Kauanko aiot olla täällä / siellä?
3. Mitä teet täällä / siellä?
4. Ihanko totta?
5. Kirjoitatko blogia?

Käyttääkö kysyjä kysymyksessään muotoa sinne vai tänne riippuu siitä, asuuko kysyjä Suomessa vai Iso-Britanniassa. Useiden pitkähköjen vierailujen jälkeen jätin paluulipun Suomeen ostamatta pääsiäisenä viime vuonna ja jäin määrittelemättömän pitkäksi aikaa Hilfieldiin, fransiskaaniseen yhteisöön Dorsetissa, perienglantilaisella maaseudulla. Näkökulmasta riippuen olen tarttunut elämäni tilaisuuteen tehdä jotain mielettömän kiinnostavaa, arvokasta ja hauskaa, tai sitten paennut oikean elämän ongelmia ja akateemisen työelämän haasteita. Miten vain, molemmat selitykset ovat käypiä. Jonkinasteisen loppuunpalamisen jälkeen olen opetellut elämään pienemmin, hitaammin, yksinkertaisemmin. Kotona se ei onnistunut. Täällä se on melkeinpä pakollista. Ensimmäistä kertaa aikuisena minulla ei ole suunnitelmia. Tai siis onhan minulla joitakin. Huomenna pitää herätä ja ehtiä aamukokoukseen klo 8.45. Sitä ennen voi syödä aamiaisen, jos on nälkä. Tapaan tyttäreni Lontoossa muutaman viikon päästä. Lähden siskon kanssa pyhiinvaellukselle pääsiäisen jälkeen. Passi pitää uusia kesäkuussa. Siinä ne, kaikki merkinnät minun kalenterissani. Kysymykseen numero kaksi vastaan aina kohottamalla olkapäitäni ja levittämällä käteni ja sitten se tietty tahallista epätietoisuutta kuvaava ilme. On mielenkiintoista nähdä, kuinka se järkyttää ihmisiä. Onko tässä nyt laitaa? Aikuinen ihminen, eikä tiedä onko täällä pysyvästi vai väliaikaisesti.

Kuinka yritinkään vuosien ajan elää hetkessä ja kuinka vaikeaa se oli, olla murehtimatta mennyttä tai pohtimatta tulevaa. Nyt se on tapahtunut ihan itsestään, ilman yritystä. Iloisena, tyytyväisenä ja toimintakykyisenä pysyminen edellyttää nyt juuri sitä, hetkessä elämistä. Se on kuin kapealla polulla taivaltamista. Jos erehdyn ajattelemaan isoja ja monimutkaisia projekteja, uraa, palkkatöitä, jatko-opiskelua, tulevan eläkkeen suuruutta, optimaalista asuinpaikkaa tai muita "oikeita ja tärkeitä" asioita, alan jähmettyä ja jäätyä. Kuorittuani ja silputtuani 30 isoa sipulia mieli alkaa taas rauhoittua ja palaan kapealle polulleni kuuntelemaan sitä tunnetta, joka välittyy sipulin rakenteesta veitsen välityksellä käteeni. Oletko huomannut, kuinka isot ranskalaiset sipulit tuntuvat ihan erilaisilta kuin brittisipulit, veitsi maiskahtaa jotenkin pehmeästi eri kerrosten läpi? Hämmästyttävästi ne kuitenkin säilyttävät kiinteän rakenteensa kypsennettäessä paljon pidempään. Ja kyyneleet loppuvat kahdeksannen sipulin jälkeen.

Vastauksena viidenteen kysymykseen ajattelin viimeinkin oikeasti kirjoittaa blogiin elämästäni. Olen suunnitellut sitä kauan ja mielessäni kirjoittanut jo monen monta postausta. Blogin nimi Martta ja Maria on vähän kuin Jekyll ja Hyde. Ihan oikeasti olen kyllä molempia. Olen martta ja maksan jäsenmaksuni Porlammin Martoille. Olen tehnyt työtä marttaneuvojana ja martta-aate on minulle rakas. Olen kotitalousopettaja ja ollut mukana kouluttamassa tulevia kotitalousopettajia. Täällä Hilfieldissä olen tehnyt taloudenhoitajan eli housekeeperin töitä ja nyttemmin yhdessä Brother Kentigernin kanssa teemme keittiöpäällikön eli kitchen managerin töitä. Uuden Testamentin tarina Martasta ja Mariasta on minulle erityisen merkityksellinen. Marttana eläminen tulee jotenkin luonnostaan, mutta Marialle on raivattava tilaa. Annettava itselle lupa viipyä kappelissa vaikka neljästi päivässä. On vain jätettävä tärkeitäkin asioita tekemättä ja istuttava rauhassa teetauolla kuuntelemassa ihmisten tarinoita. Tässä blogissa ajattelin jakaa sekä Martan että Marian kokemuksia arjesta ja pyhästä, tapaamieni ihmisten tarinoita, yhteisössä elämisen iloa ja raivoa sekä englantilaisen maalaiselämän erikoisuuksia. Blogin osoitteessa mainitaan aitan avaimet. Kitchen managerin avainnippuni (oikeasti siinä on vain yksi avain) lisäksi uskon piteleväni käsissäni iloisen ja yltäkylläisen elämän avaimia juuri nyt. Ainakin hetken aikaa ja se riittää.